tiistai 21. huhtikuuta 2009

Hassuja hattuja

Suurin osa hatuista on tehty paperinarusta ja kukkaheteistä. Tarkoituksena oli tehdä niin hullua kuin pystyn, mutta niin että vielä näyttäisi hatulta. Hyvin hauskaa :)

maanantai 13. huhtikuuta 2009

Herrat Tipu ja Siili

Nämä pehmot ansaitsivat omat näköismininsä, ehdottomasti. Meidän pojat ovat tehneet näiden kanssa mm. seikkaluelokuvatrilogian "Tipu ja Siili!". Tipu on pesukinnas ja Siili on ensimmäinen esikoispojalle hankittu pehmoeläin. Minit olen neulahuovuttanut joskus syksyllä, kun oli kova huovutusinnostus. Kuvasin nämä nyt Pääsiäisenä.

perjantai 10. huhtikuuta 2009

Kauppakysymys

Hei, Hyvää Pääsiäsitä!
Miltä kuulostaisi sellainen ajatus, että laittaisin tänne blogiin kuvia myytävistä nukeista ja muista mineistä? Kommentilla voisi varata. Jos on monta samanlaista, niin laittaisi kommenttiin kappalemäärän montako ottaa ja siirtäisin sitten tunnisteella myytyihin. Tässä olisi yksi mahdollisuus saada laajennettua "markkinoita" myös pohjoiseen, teille jotka ette lähde kauas tapahtumiin.
Laittakaahan kommenttia aiheesta. Hyviä ideoita tai kritiikkiäkin jos ideassa on puutteita.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Pioni

Minun pikapionini. Tuli hinku tehdä tänne jotain värikästä kuvattavaa noiden torsojen jälkeen. Ei tainnut liima ehtiä kertaakaan kuivua kukan terälehtikerrosten välillä.
Tästä kuvasta huomaa, että olisi voinut vähän miettiä materiaalivalintojakin. Ohuet terälehdet olisi voinut tehdä jostain aidomman näköisestä, mutta kun pitää aina saada tehdä just heti kun siltä tuntuu ja niistä materiaaleista mitä on. Ei tuo muuten haittaa kuin näissä macrokuvissa.
Juttelimme Tampereen messuilla Hannan kanssa pioneista. Taidamme olla molemmat vähän heikkoina niihin. Tämä on aitona -hm ei niin suosikkini, mutta en ollut nähnyt tästä vielä miniversiota, niin kokeilin. On kyllä unohtunut että miltä sen lehti näyttää. Lehden leikkasin tekoruusunlehdestä. Siellä on se muovinen lehden ranka vielä jäljellä takana. (täytyy joskus ohentaa sitä vielä terävällä veitsellä, nyt ei ole kuin tylsä) Kiparsin lehtiä vähän liiman avulla.

Mekko ja jakku

Ja pioni myös. Jakun helmassa on ikävä lanka, nyppäsin sen pois vasta kun olin kuvannut. Pioni ei oikeastaan kuulu tähän mitenkään, mutta kun Hanna innosti tekemään :)
Voisin ehkä tehdä tästä jakustakin vielä työvaihekuvat. Nämä ovat puettavia vaatteita, niin voisi tehdä periaatteessa vaikka koko garderoobin toisiinsa sopivista kankaista.

50-luvun mekko


Tein mekon ohuesta puuvillabatistista - liimaamalla. Käänsin ensin kankaan yläreunan siistiksi. Asettelin kankaan torson päälle ja liimasin muotolaskokset. Rautalanka pitelee kangasta paikoillaan kun liima kuivuu.

Liimasin myös olkaimen, vai mikä niskalenkki tuo on, ja helman ja takasauman.

torstai 2. huhtikuuta 2009

Kolme torsoa

Tässä sulottaret poseeraavat nyt poltettuina.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Naisvartaloita eri aikakausina

Belle Époque 1900 , The New Look 1950, ja 1960-2000
Vyötäro kuristettiin kapeimmilleen 1900- lukua edeltävänä hetkosena. Tähän ensimmäiseen vartaloon tulisi helmaa kohti levenevä, runsaasti yksityiskohtia ja pitsiä sisältävä asu vaikka korkealla pystykauluksella ja lampaanlapahihoilla, iltapuvuksi avonaisempi.

1910 helpotti jo vähän ja vyötärö nousi ylemmäs, samalla ryhti oli pystympi, pylväsmäinen (vartalomallin kuva on nyt vain kohdassa: Nukkeja Tampereella, kuten myös empirevartalon). Ensimmäisen kuvan kroppa pitäisi asettaa enemmän etukenoon, mutta tuossa pöydällä se pysyi kuvausta varten paremmin noin.

Toisena vasemmalta: 50-luku palasi taas tähän tiimalasimuotoon (Christian Dior) Leveät kellohameet ja pienet jakkuset 2/3 hihoilla.

Sitten tykättiin laihoista, kapealantioisista. Tuo viimeinen kroppa voisi käydä myös iloiselle 20- luvulle.