sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Joulumarkkinoilta


Ostin ihania juttuja! Kukat Katriinalta, puteli Doloreksestä ja laukku ja nukke Ansulta. Kuvattu aamiaisella, eli tarkkuutta ei ole mutta tunnelmaa on. Nämä ovat kyllä niin hienoja, että tuon kiinanruusunkin voisi kuvata mikroskoopilla.
Muuten markkinoilla oli mahtavan hauskaa! Ensin tehokasta peliaikaa preliminäärissä ja klo 11 ryysis ja sitten vaan mukavaa höpöttelyä tuttujen ja tuntemattomien kanssa.
Nukkejeni suhteen tunnen että kolmas tuotantokausi on alkamassa. (tai sitten tapahtuu jotain ihan muuta) Joku tie on nyt käyty ja eteenpäin vie elävän mieli. Mitä se sitten onkaan, on hyvin mielenkiintosta.
Te olette ihania :-* Muunkieliset googlettakoot :) tämä oli nyt vaan Suomeen suunnattu höpötys.

lauantai 28. marraskuuta 2009

perjantai 20. marraskuuta 2009

Vintageroinaa - Vintage stuff





Perinteiset Nukke- ja nallemarkkinat pidetään Helsingin Vanhalla Ylioppilastalolla 29.11 klo 11-16. (nyt on myös preliminääri 10-11, jäsenille 1€, muille 5€)
Tavataan siellä, tulee joulun tunnelmaa! Näissä kuvissa on vanhoja tavaroitani, siis itsetekemiäni. Osa saattaa olla kymmenenkin vuotta vanhoja ja osa on "uustuotantoa", eli tein vanhoilla muoteillani mm. noita voipyttyjä mitä en ollut moneen vuoteen tehnytkään.
-Eiks olekin daideelliset hattutelineet :)
Nukkejakin tulee, ne ovat vaan vielä kesken.

The biggest and oldest annual Doll, Teddybear & Miniature fair in Finland is held in Helsinki, 29.11. (11-16) Vanha Ylioppilastalo, Mannerheimintie 3. See you there :)

keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Viipuri-projektista joitakin kuvia - Some Vyborg project pictures



Laitan nyt vain kuvia, ehkä joskus lisään tekstiä, kun on sille aikaa. Ajatellaan vaikka niin, että nämä vähän täydentävät sitä Nukkekotiyhdistyksen lehdessä ollutta juttua. Kiitos ja anteeksi, niinkuin Riikamaria ihanasti sanoi :)


Lisää kuva

Viipurihuoneen esikuvia




sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Hitaasti ja onnellisena - Working slow and loving it


Pienet nuket on ihania! Niistä on vaan kamalan vaikea saada hyviä valokuvia, kun niissä on niin paljon muuta kuin se mitä kuva näyttää. Kaikki se, että mikä tästä tulisi ja se miltä sitä tuntuu pitää kädessä. Tekisi mieleni pukea itse nämä kolme Helenaa, kaikki eri tunnelmiin. Tai tehdä vaikka "he ovat kuin kaksi Helenaa": Lindgren ja Bonham-Carter.
Markkinoille en ole saanut niin paljon nukkeja tehtyä, kuin ehkä olisin halunnut, mutta olen nauttinut edelleen tekemisestä. Täytyy hankkia uusia siveltimiä vielä, ne hiutuu niin nopeasti. Käytän kasvojen maalaamiseen vain Kolinskyn Rafael näädänkarvasiveltimiä.

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Pienoishuone Viipurin linnaan - A roombox in Vyborg Castle



Tästä projektista tulee juttu seuraavaan Nukkekotiyhdistyksen lehteen. Tännekin varmaan sitten lisää. Kohta laitan vaatetukseen liittyviä niksejä myöskin, erityisesti miehen pukemiseen liittyviä.

tiistai 3. marraskuuta 2009

Jaanan muistoa kunnioittaen

taru.

Ystävämme Jaana (Wooper) Inkinen menehtyi yllättäen. Wooperin blogissa on Hannan kirjoittama viimeinen postaus. Jaana oli todella elämänmyönteinen ihminen. Voimia läheisille. Suomen miniatyyriharrastusblogit ovat täynnä surunvalitteluja. Hän oli kaikkien tuntema ja rakastama iloinen ja taitava, mahtava tyyppi.