sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Ikkuna-aukkoja ja tapetointia

Pahvit liimautuu kelvollisesti. Puristimista on apua. Ikkuna-aukoista tulee myös ihan siistit, kun tapettien takana oli jämäkkä pinkopahvi.
Hommailen ulkokuistilla. Tämä rakennelma jää ehkä maalle, joten yritän saada sen nyt hyvään vaiheeseen ennen syksyä. Voi sen ottaa mukaankin, mutta Helsingissä on vähän toisenlaista tuo elämä, ei ole niin helppo sirklailla milloin huvittaa.

perjantai 24. heinäkuuta 2009

Sahausta

Sahasin porrasaukot hyllylevyihin. Oli kova miettiminen siinä, miten laitan portaan kulkemaan että tulee kivoja tiloja ympärille. Tein portaikosta aika reilun kokoisen, eli ei tullut nyt hämäysporrasta. Nämä pystyin vetämään sirkkelillä, kun aukot oli levyn reunassa.

Ikkunat sahasin pistosahalla. Kaappi on aivan järjettömän kovaa puuta! Meinasi usko mennä, mutta menikin vaan koko päivä tuossa hommassa. Suut, silmät, korvat täynnä purua. Suosittelen tekemään näin kovan homman vain hyvään kaappiin. Voisi luulla että suosittelisin pilaamaan vain huonoja kaappeja, mutta ei. Jos hommaan ryhtyy, niin kannattaa tuhlata energiaansa vain ihanuuksiin, että saa siitä sitten nautintoakin. Maailma on täynnä kaappeja :)
Ovi olikin vaneria, -problem. Olisi varmaan pitänyt arvata tämä. Saha alkoi repinään säleitä vanerista, varsinkin kun terä oli jo ihan kiero ja finaalissa. Ei ollut vaihtoterää, enkä malttanut lopettaa.
Onneksi olin pienentänyt ja pienentänyt ikkuna-aukkoja siitä millaisiksi ne alunperin halusin. Nyt on vielä hyvin varaa korjailla listoilla noita söhryjä.
Kokeilin pinkopahvin liimausta yläkertaan. Esiliisteröin kaapin (liisteri+erikeeper) ja pingotin liisteröidyn vuodan varmuuden vuoksi muutamalla niitillä, jotta se ei alkaisi vetäytymään nurkista irti. Leikkaan tapetin ikkuna-aukkojen kohdalta ulkopuolelta vasta pahvin kuivuttua.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2009

Vanhanaikaista fiilistelyä

Pinkopahvit on hyvä tausta valkoiselle. Sahaan kaappiin ikkuna-aukot ja laitan vanhoja pitsejä verhoiksi.

Ylinpään kerrokseen tulee makuuhuonetiloja, keskelle sali ja alas keittiö ja eteinen. Alalaatikot tulee ehkä pois ja niiden etulevyt saranoidaan oviksi, jolloin alas saa vielä kellarin ja hm. jotain. Salin tapetti on kuvassa vielä märkä.

Kaappi




Aloitin kaappinukkekodin eilen. Tästä tulee "vanhanaikainen". Yritän hakea sellaista tyyliä, että se voisi olla oikeasti vanha. Mutta jos siitä sitten tulee jotain muuta, niin antaa tulla. Seiniin tulee vanhoja pinkopahveja. Niitä on kolmea erilaista, eli yksi per hylly. Liotin päällimäisen tapettikerroksen irti. Se lähti aika helposti, kun ensin upotin pahvin saaviin joksikin aikaa.

tiistai 21. heinäkuuta 2009

Sunnuntaihin!

Seuraavat alan markkinat ovat jo ovella. Tapahtuma järjestetään Forssassa. Linkki sinne esimerkiksi tässä. Hienoa!

En ole tällä kertaa menossa myymään, mutta asiakkaaksi hyvin toden näköisesti lähden. Aion hankkia muilta ainakin Marsupilamin tarvikkeita. Kohta alan rakentaa kaappinukkekotia ihan vaan hätäisesti ja sinnekin voisi löytyä jotain tyyliltään vanhaa ja kömpelöä.

Marsupilamista tulee tähän vielä yksi kuva kohta. (neuvottelen Pietarin kanssa koneenvaihdosta) Ideana boksissa on se klassinen asetelma, että kuka tarkkaileekaan ja ketä. Marsupilamihan on vapaa, katto on auki.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

Seinien mallausta


Seinänriekaleita tulee vaikka mistä: taulunkehyksistä, vanerista ja pleksistä. Lattian sävy on siksi tuo, kun tuli ostettua liian vaaleaa väriä 1:1 ikkunoihin ja nyt sitä riittää. Mutta se on oikein hyvä. Sävy markkeeraa nyt tuolla jotain tylsää Betoluksia, mitä voitaisiin eläintarhassa hyvinkin käyttää.
Lattialle tulee vielä maja ja edessä olevalle korokkeelle yleisöä pleksin taakse katselemaan. Pleksit on sopivasti naarmuisia ja lisään niihin vielä sormenjälkiä.

Marsupilamille koti

No niin, nyt tuli tarve tehdä miniä. Ihastuin Katriinan Hannalta tilaamaan Marsupilamiin ja tilasin oman, ihan vain koska se oli mahdollista. Siinä ei ole mitään järkeä, en tarvinnut sitä mihinkään. No harvaa asiaa sitä oikeasti tarvitsee, mutta tämä oli kylä ihan extraa :) siis esimerkiksi lehmää toki tarvitsin :D
Tässä kesän aikana olen huomannut, että minulla on paljon ideoita joita en tee, mutta en ole hylännytkään. Päätelmä oli, että rima on kai liian korkealla tai en vaan jaksa ottaa pitkällistä projektia, kun en osaa päättää että mikä se niistä olisi. Jos maalaan, niin teen tietenkin montaa taulua kerralla, ei niistä muuten mitään tule. Tulee jäykkiä ja kökköjä ja kuolleita, tietenkin, tämä on ollut tiedossa jo vuosia. (Tästä ei saa kukaan ottaa millään tavalla itseensä, jokainen tekee tavallaan ja minä toimin sillä tavalla parhaiten ja silleen on minusta myös mukavinta elää) Siispä miksi minun pitäisi muka tehdä yksi miniprojekti kerrallaan?
Marsupilamin koti tulee ehkä vanhaan Faxerin laatikon kanteen. Se on jonkin eläintarhan osasto. Kävimme Korkeasaaressa kesäretkellä, siellä oli yhdessä käytävässä tuollaista bambuseinää. Bambumateriaali on järviruokoa, punottu paperinarulla. Olen tätä materiaalia aina kieputellut ja ihaillut, mutta vasta nyt sain aikaiseksi sitä kunnolla käyttää, kun kesävieraanikin siitä pitivät. Yhdessä päädyimme siihen, että on se ihan kurantti materiaali :) Voi olla että se kuivuu vähän liian hauraaksi, voisi lakata, mutta enpä taida. Tähän boksiin ajattelin liittää eksootisia kasveja. Ne voi hyvin olla purkeissa, koska tuo ei ole aito viidakko. Sitten jotain marsupilamimaista -hm siitä on kauan kun olen lukenut niitä sarjiksia. Vaikka banaaniterttu, kokiskori, orienttaalisia liljoja (saan varmaan Forssasta hankittua, Katherine) ja itämainen matto, verkkokeinu -jotain semmoista, ehkä.
Tällaiseksi sitä sitten tulee, kun asuu kesän metsässä :)