maanantai 15. elokuuta 2011

Miten tehdä laasti-, betoni- ja kiviefektiä


1. Käsitellään alusta primerillä, gesso on hyvä, mutta esim. laimennetty erikeepperi välttää.
(Gesso on liitu-liima seos jossa on värinä titaanin valkoista pigmenttiä. Saa valmiiksi tehtynä taidetarvikeliikkeistä)
2. Keitetään kiisseli jostain tärkkelysjauhosta (maissi, peruna, riisi)

3. Sekoitetaan saveen tai muuhun vastaavaan hiekkaliejuun tärkkelyskiisseliä eli -liimaa. Maasta ja keramiikkaliikkeistä löytyy monenlaisia savia ja niitä voi myös värjätä tai sekoittaa mukaan kiilteitä tai esim olkia. (mönjän on hyvä olla sellaista, jossa on mukana myös niitä pienenpieniä pölyävän kokoisia partikkeleja kuten savessa)
4. Levitetään ensimmäinen kerros (pensseli, tela, lasta) ja annetaan kuivua hyvin.
5. Kuivan savikerroksen päälle levitetään toinen kerros savea. Toisen kerroksen voi kiillottaa sen ollessa nahkakuiva eli kun se on viileä ja kostean värinen, mutta kun ei se enää tartu sormiin. Kiillotukseen voi käyttää esim. ensin sormia, sitten lusikkaa tai vedostusluuta tms. ja lopuksi muovia muovipussista. Kiillotus pitää lopettaa ajoissa ennen kuin savi kuivuu, koska silloin se ei enää kiillotu vaan naarmuuntuu.
Kuvan seinässä näkyy lastan jälkiä toisen savikerroksen levittämisestä. Eri välineillä saa hyvinkin erilaista jälkeä. Huoneen takaseinän jätin kiillottamatta, se on myös hieman eri sävyistä savea. Valmis seinä kannattaa suojata mieleisellään lakalla tai vahalla (tai sillä laimennetulla erikeepperillä taas)

5 kommenttia:

  1. Hei. Kiitokset.
    Mielenkiintoinen juttu! Ehkäpä minäkin voisin kokeilla, ei ole ollenkaan hankalan näköistä...
    Ensin täytyy vaan selvittää monta, monta keskeneräistä juttua alta pois.
    Kiitän ja kumarran.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Taru!
    Ihana resepti. Tuon neidin haalari on myös superhieno... parveke on ihan täydellinen.

    Mulla sormet syyhyää moneen, mutta aikaa ei meinaa olla silloin kun olisi energiaa, eli työ vie vähän liikaa. Silti aika kiva syksyyn valmistautumisen vaihe käynnissä.

    t.Hanna

    VastaaPoista
  3. Kiitos ohjeesta! Olis mahtava tehdä joskus sellainen loft-tyyppinen asunto ja siihen tämmöinen pinta olis niin omiaan... :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos teille :)
    Kikka, kokeile ihmeessä tuota. Tule tosi kaunista ja mielenkiintoista
    Sama, Hanna, syksyllä on kummasti puhtia. Toivotaan sulle muutama, noin neljä tuntia lisää päiviin. Sellaista ylimääräistä aikaa kaikkeen kivaan.
    Oi lofti oi lofti :) aloita heti Lotte!

    VastaaPoista
  5. Tämäpä mielenkiintoinen mahdollisuus. Kiitos ohjeesta, melkein tekee mieli kokeilla johonkin tulevaan unelmaan.

    VastaaPoista